Kirjoittaja: Inka Laine
Ajattelin kirjoittaa blogikirjoituksen omasta ADHD-diagnoosistani, jonka sain lokakuussa 2023. Ensimmäisen kerran tunnistin itsessäni ADHD-piirteitä jo yläasteen alussa. Olisin jo silloin halunnut hakeutua tutkimuksiin, mutta en uskaltanut hakea apua itselleni enkä edes tiennyt mistä sitä hakea. Aloitin sosionomitutkinnon Satakunnan ammattikorkeakoulun syksyllä 2021 ja sain kuulla YTHS:n mielenterveyspalveluista ja hetken kerättyäni rohkeutta, otin yhteyttä tammikuussa 2022. Tutkintoni aikana on käsitelty paljon nepsyaiheita, jolloin omat epäilykseni ADHD:sta vahvistuivat. Nepsypulmiin liittyviltä luennoilta sain tietoa, mitä piirteitä ADHD sisältää, joita tunnistin itsessäni, mutta en ennen osannut yhdistää. Tässä blogikirjoituksessa kerron omasta ADHD-tutkimuksen kulusta sekä millaisia ajatuksia minulla herätti tutkimusten aikana että miten ADHD-piirteet minussa näkyvät. Kirjoitan omista kokemuksistani, joten sinun tutkimuksesi kulku ja mahdolliset piirteet voivat erota minun kertomastani.
ADHD (lyhenne englanninkielen sanoista Attention Deficit/Hyperactivity Disorder) on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö. Siihen lukeutuu kolme ydinpiirrettä: tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Eri oireet näyttäytyvät yksilöllisesti eli joillakin voi olla enemmän tarkkaamattomuuden kanssa haasteita, toisilla ylivilkkauden ja impulsiivisuuden tai sitten näiden kaikkien kolmen kanssa enemmän tai vähemmän. ADHD:n alatyyppeihin kuuluu esimerkiksi ADD, jossa taas ei esiinny yliaktiivisuutta tai impulsiivisuutta tai niitä esiintyy vähemmän. ADD:n diagnosoiminen on vaikeampaa, koska piirteet eivät ole niin ulospäin näkyviä. Jokaisella ihmisellä voi joskus olla samankaltaisia piirteitä mitä ADHD pitää sisällään. Aina ei jaksa keskittyä esimerkiksi työtehtäviin, jolloin helposti alkaa selata puhelintaan tai olo on levoton. Erityisesti nykyään älypuhelimet voivat häiritä keskittymistä. ADHD on kuitenkin havaittavissa jo lapsuudessa ja oireet tuovat haasteita jokapäiväiseen elämään.
Oma ADHD-tutkimukseni kesti 1,5 vuotta. Kuten aiemmin kerroin, otin yhteyttä YTHS:n tammikuussa 2022. Ensin täytin alkukartoituslomakkeen, jossa esitin epäilykseni ADHD:sta. Noin viikon päästä tästä psykiatrinen sairaanhoitaja otti minuun yhteyttä ja lähetti minulle täytettäväksi monenlaisia lomakkeita. Niillä kartoitettiin mm. masennusta, ahdistuneisuutta, autismia, eri persoonallisuushäiriöitä ja ADHD-piirteitä. Lomakkeiden täyttämisen jälkeen minulle varattiin labra-aika, jossa minulta otettiin verikokeet (selvitettiin mahdollista munuaisen vajaatoimintaa ja alkoholin liikakäyttöä) ja huumausainetestit. Tämän jälkeen minun tehtävänäni oli kerätä lapsuuden ja nuoruuden ajan terveystietoja. Terveystietojen keräämisen tarkoitus oli katsoa, löytyykö tiedoista ADHD diagnoosia tukevia piirteitä lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Tämä oli erityisen haastavaa, koska minun tietojani oli neljän eri terveysaseman tietokannoissa. Tietojen keruu prosessia hidasti oma aloittamisen vaikeus ja tunne siitä, että tämä on liian hankalaa ja rasittavaa itselleni. Omasta mielestäni tämä ei ole ihan ADHD-ystävällinen prosessi, ironista.
Kuitenkin saatuani omat tietoni lähetettyä YTHS:lle, minulle varattiin DIVA 2.0 -haastatteluun aika. Siinä minua ja äitiäni haastateltiin eri ADHD-oireista, joita minulla oli nähtävillä lapsuudessa ja miten ne vaikuttavat minuun näin aikuisena. Tämä oli itselleni merkityksellisin vaihe ADHD-tutkimuksissani. Haastattelun aikana koin paljon eri tunteita: ymmärrystä, hämmennystä, katkeruutta ja surua. Ymmärrystä itseäni kohtaan siitä, miksi teen asiat niin kuin teen. Haastattelu myös loi minulle täysin uuden kuvan ADHD:sta ja opin paljon uutta. Katkeruutta ja surua toivat ne hetket, kun oirehdinta on vaikeuttanut omaa elämääni mm. jääkiekkouraan ja kouluun liittyvissä unelmissa sekä oma häpeäni itseäni kohtaan liittyen omiin piirteisiini. Tämä on ehkä isoimpia syitä, miksi olin helpottunut, kun sain diagnoosin. Vihdoinkin sain selityksen siihen, miksi asiat ovat menneet kuin ovat menneet. Nyt minulla on lääkityksen lisäksi iso nippu menetelmiä, joilla pyrin helpottamaan ja sujuvoittamaan omaa arkeani.
Itselläni erityisesti on haasteita tarkkaavaisuuden ja toiminnanohjauksen kanssa omassa arjessani. Tämä näyttäytyy itselläni niin, että en pysty keskittymään yhteen asiaan pitkäaikaisesti vaan teen montaa asiaa saman aikaisesti saattamatta mitään toiminnoista loppuun. Esimerkiksi kotona siivoaminen on yleensä päämäärätöntä huoneesta toiseen poukkoilemista. Tähän olen keksinyt itselleni toimivan menetelmän eli kasaan toisiin huoneisiin kuuluvat asiat yhteen kasaan/laatikkoon, jolloin turhanpäiväinen poukkoilu vähenee. Pakkaamisessa minulla on tapana muistaa ottaa mukaani yksittäisiä asioita, mutta unohdan oleellisia asioita esimerkiksi hammasharjan tai vaihtovaatteet. Tähän minulla on auttanut yksityiskohtaisen pakkauslistan tekeminen ennen pakkaamisen aloitusta. Kuitenkin itselleni erityisen mieluisiin asioihin voin uppoutua aivan täysin eli hyperfokusoitua. Tällöin esimerkiksi voin pelata jotain videopeliä 12 tuntia putkeen, jonka aikana unohdan syödä, juoda, vastata puhelimeen tai käydä vessassa. Ennalta ehkäistäkseni tätä laitan puhelimeeni herätyksiä, jolloin muistan pitää huolta perustarpeistani.
Sosiaalisissa tilanteissa tarkkaamattomuus tuottaa minulle haasteita. Tuntuu, että päässäni on 54 välilehteä auki, enkä saa niitä mitään suljettua. Lääkitys on onneksi auttanut rauhoittamaan ajatuksenjuoksuani. Keskustellessani toisen kanssa pienikin taustahälinä (toisten ihmisten keskustelut, autojen äänet, tietokoneen näpytys jne.) harhauttaa keskittymiseni täysin, jolloin en pysy kärryillä, mitä toinen yrittää minulle kertoa. Nyt kirjoittaessani tätä blogia Soteekin toimistossa, jossa on ajoittain paljonkin eri häiriöntekijöitä, ajatus ei mahda pysyä kasassa ja keskittyminen kirjoittamiseen on haastavaa. Unohdan myös suullisesti sovittuja tapaamisia. Tämä aiheuttaa usein itselleni häpeää, koska minulle joudutaan usein toistamaan tai muistuttamaan asioista. Olen miettinyt näihin haasteisiin ratkaisuksi esimerkiksi kalenterin käyttöä ja melua vaimentavia korvatulppia, mutta en ole vielä ottanut niitä käyttööni. Korvatulpat voisivat myös hyvä keino vähentää ylikuormitusta, jota taustahälinä aiheuttaa. Ääniyliherkkyyden lisäksi minulla on haasteita erilaisten ruokien koostumusten, hajujen ja vaatteiden materiaalien kanssa, jotka ylikuormittavat minua.
Ylivilkkaus on myös yksi piirre, mikä minussa näyttäytyy erityisen hyvin. Koulussa paikallaan istuminen ja opettajan kuuntelu on ollut minulle haastavaa. Lapsena minulla oli tapana lähteä luokkahuoneesta koulun käytäville haahuilemaan käyttäen verukkeena vessassa käyntiä. Luokan edessä istuminen on aina ollut itselleni epämieluisaa, koska hytkytän tai heiluttelen jalkojani, naputtelen käsiäni tai heilun tuolillani koko ajan ja tiedostan, että se voi häiritä muita. Ylenmääräinen puhuminen on myös aiheuttanut itselleni vaikeuksia, koska häiritsin jatkuvasti muita oppilaita/vierustoveriani. Nykyäänkin nämä edellä mainitsemani asiat tuottavat minulle haasteita. Itse olen nimennyt jatkuvan tekemisen tarpeen ”krooniseksi tylsyydeksi”, mikä on erittäin sietämätöntä.
Impulsiivisuus näkyy minussa pääsääntöisesti rahankäytön ongelmissa. Tililleni kilahtavat rahat yleensä lähtevät yhtä nopeasti kuin tulevat. Monesti on ollut sellainen tilanne, että olen hetken mielijohteesta nettishoppaillut sitä sun tätä, ja jälkikäteen tajunnut, ettei minulla ole varaa maksaa kuukauden vuokraa tai muita tärkeitä laskuja. Onneksi oma lähipiiri on auttanut tällaisissa tilanteissa. Kuitenkin nämä tilanteet aiheuttavat itselleni epäonnistumisen tuntemuksia, koska ajattelen olevani aikuinen ihminen eikä aikuinen ihminen käytä rahojansa tällä tavalla. Ennalta ehkäistäkseni tällaisia tilanteita, olen päättänyt laittaa joka kuukausi rahaa sivuun. Säästäminen on ollut itselleni aina vaikea konsepti, mutta minun täytyy pysyä tässä asiassa päättäväisenä. Impulsiivisuus näkyy myös sellaisena ”teen ensin, mietin jälkeen”-mentaliteettina. Esimerkiksi olen aika loukkaantumisaltis (riskien arvioiminen on vaikeaa).
Vaikka itselleni ADHD-diagnoosin saaminen oli maailmaa mullistava asia, kerron siitä erittäin varoen. Olen itse kuullut monen suusta, jopa sosiaali- ja terveysalalla, vähättelevää puhetta ADHD-tutkimukseen hakevista. ADHD on tituleerattu ns. ”trendi sairaudeksi” ja ”kaikki ovat hieman ADHD”. Tämä on todella sääli, koska jotkut voivat jättää hakematta apua tämän stigman takia. Itse olen miettinyt, että kasvavaan ADHD-diagnoosi määrään vaikuttaa nykyinen tiedonsaaminen ja tietoisuuden lisääntyminen, varsinkin tyttöjen ja naisten keskuudessa. Toivoisin tietoisuuden levitessä, että ymmärretään ADHD:n olevan vahvasti arkielämään vaikuttava asia. Diagnosoimaton ADHD voi lisätä riskiä mielenterveysongelmiin, esimerkiksi ahdistukseen tai masennukseen. ADHD voi myös lisätä riskiä päihdeongelmiin. Siksi ADHD:n tunnistaminen ja diagnosoiminen on tärkeää, sillä oikean avun saamisen merkitys on suuri ja voi tuoda suurta helpotusta jokapäiväiseen elämään. Pelkästään diagnoosin saaminen, voi lisätä henkistä hyvinvointia, sillä omien piirteiden ymmärtäminen voi lisätä myötätuntoa ja armollisuutta itseään kohtaan. Jotkut ovat pystyneet kääntämään omat ADHD-piirteensä omaksi voimavarakseen, jota ihailen kovasti. Toivoisin itsekin pääseväni joskus siihen pisteeseen.